Jussi Pirttioja: Maalauksia

To 21.3.- 18.4.2019 Klo 18:00

Galleria Uusikuva, Satamakatu 9, 48100 Kotka

Jussi Pirttiojan näyttely Maalauksia aukeaa Galleria Uusikuvassa 15.3.2019.

”Maalausprosessi ja siitä oppiminen ovat minulle tärkeämpiä kuin valmis teos. Tuotantoni punaisena lankana tuntuu tavalla tai toisella olevan ihmisyyden tarkkailu. Tästä syystä maalaan paljon muoto- ja tilannekuvia. Universaalisti ihmisiä yhdistävä tekijä on tietenkin myös kipu ja kärsimys, mikä on teemana näyttelyni tuoreimmissa töissä.

Materiaaliani ovat läheiset ihmiset, valokuvat, elokuvastillit. Valitsen aiheita, jotka mahdollistavat uppoutumisen maalauksen materiaalisuuteen ja monipuolisuuteen ilmaisuvälineenä. En täysin aloittaessani tiedä miltä lopputulos näyttää, joten työskentely ei koskaan ole mekaanista tai tylsää. Olen tietoisesti pyrkinyt viemään tekniikkaani väljempään ja rosoisempaan suuntaan, jotta se tukisi silmääni miellyttävää urbaanin rappion estetiikkaa.”

Jussi Pirttioja (s. 1988) valmistui kuvataiteilijaksi Saimaan ammattikorkeakoulussa Imatralla vuonna 2016. Siitä lähtien hän on asunut ja työskennellyt Lappeenrannassa. Hänen teoksiinnsa on toistaiseksi voinut törmätä mm. Helsingissä, Tampereella, Lappeenrannassa, Imatralla, Kuusankosken galleria Padossa ja Mäntyharjun taidekeskus Salmelassa.

Järjestäjä

Kotkan Taiteilijaseura ry

0505772718

kotkantaiteilijaseura.ry@gmail.com

Tapahtuma on ilmainen
Lisää kalenteriin 21.03.2019 18:00 18.04.2019 18:00 Europe/Helsinki Jussi Pirttioja: Maalauksia Jussi Pirttiojan näyttely Maalauksia aukeaa Galleria Uusikuvassa 15.3.2019. ”Maalausprosessi ja siitä.. Galleria Uusikuva, Satamakatu 9, 48100 Kotka Kotkan Taiteilijaseura ry kotkantaiteilijaseura.ry@gmail.com

Avainsanat

Näyttelyt ja museot Asukkaat Matkailijat Nuoret Seniorit Kotka

Jaa tapahtuma

Tulosta tapahtumakortti

Kymenlaaksonyt.fi ei vastaa tapahtuman tietojen mahdollisista muutoksista. Ota yhteys tapahtuman järjestäjään.

Heräsikö kysyttävää?