Valokuvanäyttely "Metsän kuninkaan vierailu Pyterlahdessa"

Ke 5.8.- 31.8.2020 Klo 10:00 - 18:00

Virolahden Bunkkerimuseo, Vaalimaantie 1318, 49900 Virolahti

Virolahden Bunkkerimuseolla on esillä paikallisen luontovalokuvaajaharrastaja Seppo Rintelän näyttely "Metsän kuninkaan vierailu Pyterlahdessa".

"Minulla on ollut kauan haaveissa, että joskus kohtaisin karhun sen omassa elinympäristössään, luonnossa. Tällaisen tapahtuman luontoäiti minulle soi 9.6.2020. Sain seurata nallen puuhailuja vajaan tunnin verran Pyterlahden Mokkalanmäellä. Tapahtuma oli jännittävä, vaan ei pelottava, vaikka lyhimmillään olimme vain muutaman metrin päässä toisistamme. Nalle oli hieman pelokas, mutta utelias, ja varmaan osaksi sen takia se oli seurassani vajaan tunnin. Sillähän olisi ollut myös mahdollisuus hilpaista metsään heti minut tavattuaan. En tiedä, tuleeko enää tällaista tilaisuutta elämässä koskaan vastaan uudestaan. Sain tästä kohtaamisesta otettua useita valokuvia, joista osa on nyt esillä täällä", Rintelä kertoo.

Virolahden Bunkkerimuseo on avoinna kesän ajan päivittäin klo 10-18.
Valokuvanäyttely sijaitsee kahvilan tiloissa ja sinne on vapaa pääsy.

Järjestäjä

Virolahden Bunkkerimuseo

040 710 7339

bunkkerimuseo@virolahti.fi

Tapahtuma on ilmainen
Tapahtuma on esteetön
Tapahtuma on ikärajaton
Lisää kalenteriin 05.08.2020 10:00 31.08.2020 18:00 Europe/Helsinki Valokuvanäyttely "Metsän kuninkaan vierailu Pyterlahdessa" Virolahden Bunkkerimuseolla on esillä paikallisen luontovalokuvaajaharrastaja Seppo Rintelän näyttely.. Virolahden Bunkkerimuseo, Vaalimaantie 1318, 49900 Virolahti Virolahden Bunkkerimuseo bunkkerimuseo@virolahti.fi

Avainsanat

Näyttelyt ja museot Asukkaat Matkailijat Virolahti

Jaa tapahtuma

Tulosta tapahtumakortti

Kymenlaaksonyt.fi ei vastaa tapahtuman tietojen mahdollisista muutoksista. Ota yhteys tapahtuman järjestäjään.

Heräsikö kysyttävää?