Kaakon Kamarimusiikki: Romantiikan pilkahduksia

Iloa, kepeyttä, kauneutta - mutta myös surun varjoa ja traagisia tarinoita. Tunteiden ja sävelten kirjoa laajalla skaalalla, kuten romantiikkaan kuuluukin. Lopulta elämän riemu kuitenkin voittaa kaihon ja ahdistus väistyy.

Ohjelma:

Karol Szymanowski: Kokoelma sarjasta Masurkkoja soolopianolle, Tuomas Turriago
Ivan Eröd: Sonata Milanese fagotille ja pianolle, Bence Bogányi ja Tuomas Turriago
Frédéric Chopin: Nocturno pianolle cis-molli op posth, Liisa Malmivaara

Ludwig van Beethoven: Sonaatti viululle ja pianolle nr 2, Petteri Iivonen ja Liisa Malmivaara
Johannes Brahms: Käyrätorvitrio op.40, Sam Parkkonen, Jukka Merjanen ja Tuomas Turriago

Karol Szymanowski (1882-1937) oli puolalainen säveltäjä ja pianisti, joka syntyi nykyisen Ukrainan alueella ja opiskeli Varsovassa sekä myöhemmin Berliinissä. Hän sai tuotantoonsa vaikutteita muiden muassa Chopinilta, Wagnerilta, Richard Straussilta, Brahmsilta ja Max Regeriltä. Puolan varhaismoderismin suuri yksinäinen sävelsi paljon pianomusiikkia, kuten nyt kuultavia masurkkoja.

Iván Erőd (1936-2019) oli unkarilais-itävaltalainen säveltäjä ja pianisti, joka sävelsi mm. oopperoita, kamarimusiikkia ja yhdisti sarjallisuutta, unkarilaista kansanmusiikkia sekä jazzia. "Milanese" ei yllättäen viittaa kaupunkiin Italiassa, vaan fagotisti Milan Turkoviciin, jolle 1984 sävelletty sonaatti on omistettu.

Puolalainen pianisti ja säveltäjä Frederic Chopin sävelsi Nocturnen 1830, mutta se julkaistiin vasta 1870 hänen kuolemansa jälkeen. Kaunis sävelmä on kokenut kohtalokkaita vaiheita - puolalainen pianisti Władysław Szpilman (josta Roman Polanskin elokuva Pianisti kertoo) esitti sen viimeisessä Puolan radion lähetyksessä 23.9.1939 kun natsit valloittivat Varsovan. Kappale pelasti myös pianisti Natalia Karpin, kun keskitysleirin komentaja Amon Goeth vaikuttui hänen esityksestään niin, että säästi hänen elämänsä.

Beethovenin Sonaatti viululle ja pianolle nro 2 on omistettu muusikolle, jonka kanssa hän opiskeli Wienissä - Antonio Salierille (se Milos Formanin Amadeus -elokuvan pahis!). Sonaatti nro 2 on hilpeä ja eloisa, elämänmyönteinen teos.

Vuonna 1864 valmistuneen Käyrätorvitrion Es-duuri op. 40 säveltäminen oli Johannes Brahmsille surutyötä, jonka avulla hän yritti voittaa äitinsä kuoleman aiheuttaman järkytyksen. Hän sävelsi sen alun perin venttiilittömälle käyrätorvelle, jota hän itse soitti lapsuudenkodissaan Hampurissa. Tämäntyyppinen käyrätorvi edusti hänelle sekä omaa menneisyyttä että onnen katoavaisuutta. Trio on tunteellisuudessaan vaikuttava, haikeamielinen ja herkkä. Käyrätorven ja viulun melodiakulut kutoutuvat intensiivisesti yhteen. Teoksen keskiössä on mieleenpainuva ja kaunis melodia. Lyyrisen surun seasta puskee esiin elämän riemu ja ahdistuksesta selviytyminen.