Siirry pääsisältöön
Hyppää kartan yli

Kymi Sinfonietta: Suomi 105 vuotta

To 8.12.2022 Klo 19:00 - 21:00

Kuusankoskitalo, Kymenlaaksonkatu 1, 45700 Kouvola

Kapellimestari:
Janne Nisonen

Solisti:
Elina Vähälä, viulu

Ohjelma:
Minna Leinonen: Kaarne
Magnus Lindberg: Viulukonsertto nro 1
Jean Sibelius: Sinfonia nro 3

Itsenäisyyspäivän kunniaksi kuulemme upeiden ja ajankohtaisten suomalaisten säveltäjien musiikkia kapellimestari Janne Nisosen johdolla. Solistina on valovoimainen viulisti Elina Vähälä, joka on soinnillaan ja virtuositeetillaan valloittanut yleisöjä  ympäri maailmaa. Kansainvälisesti tunnetuimpien suomalaissäveltäjien joukkoon lukeutuvan Magnus Lindbergin ensimmäinen viulukonsertto sai kantaesityksensä New Yorkissa vuonna 2006 saaden erinomaisen vastaanoton niin kuulijoilta kuin kriitikoiltakin. Teosto-palkintoehdokkaana tänä vuonna ollut Minna Leinonen lähti säveltämään teostaan Kaarne sen nimen synnyttämän mielikuvan pohjalta, otsikon mukaisesti sävellys viittaa korpin ääntelyyn, ja puun kaltaisiin ääniin, onhan teoksen keskiössä puista tehdyt jousisoittimet. Sibeliuksen kolmannen sinfonian myötä saamme  pastoraalisen ja tunnelmaa nostattavan päätöksen konsertille.

 

Kymi Sinfoniettan kertaliput ovat myynnissä Ticketmasterissa, orkesteritoimistossa (Kotkankatu 7, ma-to klo 10-12 ja 13-15), ennakkomyyntipaikoissa (Kouvolan Manskilla tiistaisin klo 11-16, Kauppalank. 6-8 / Kuusankoskitalo / KooKoon toimisto) sekä ovelta tuntia ennen konsertin alkua.

Hinta

25€ aikuiset, 20€ eläkeläiset, 11€ työttömät ja opiskelijat, 5€ lapset

Järjestäjä

Kymi Sinfonietta

05 234 4891

toimisto@kymisinfonietta.fi

Tapahtuma on esteetön
Tapahtuma on ikärajaton
Lisää kalenteriin 08.12.2022 19:00 08.12.2022 21:00 Europe/Helsinki Kymi Sinfonietta: Suomi 105 vuotta Kapellimestari:Janne NisonenSolisti:Elina Vähälä, viuluOhjelma:Minna Leinonen: KaarneMagnus Lindberg:.. Kuusankoskitalo, Kymenlaaksonkatu 1, 45700 Kouvola Kymi Sinfonietta toimisto@kymisinfonietta.fi

Avainsanat

Musiikki Asukkaat Matkailijat Seniorit Kouvola

Jaa tapahtuma

Tulosta tapahtumakortti

Kymenlaaksonyt.fi ei vastaa tapahtuman tietojen mahdollisista muutoksista. Ota yhteys tapahtuman järjestäjään.

Heräsikö kysyttävää?