Lokki

Su 22.7.2018 Klo 17:00 - 19:00

Karhulan Työväennäyttämö, Kulttuuritalo Kyminsuu, Eteläinen Karjalantie 3 , 48600 Kotka

LOKKI

 

Kyminlinnan kesäteatterin kesän 2018 näytelmässä teksti iskee ja musiikki jyllää. Komediallinen musiikkinäytelmä kertoo näytelmän teosta.

120-vuotisjuhlavuoden kesäteatteriesityksenä nähdään Anton Tshehovin kestävä klassikko, jonka Ari-Pekka Lahden uusi sovitus on siirtänyt nykypäivän Suomeen. Tässä uudessa musiikkiversiossa pohdinnat taiteesta, rakkaudesta ja elämän suunnasta tuodaan tämän päivän Kotkaan ja Kyminlinnan kesäteatteriin.

Sovitus on alkuperäistekstiä kunnioittava, mutta nykyaikainen musiikkinäytelmä, jonka monitasoiset henkilöhahmot ja kiihkeät tunteet eivät ole vanhentuneet 120 vuodessakaan. Teksti on täynnä älykästä huumoria ja hauskoja välähdyksiä yhteiskuntakeskustelusta tämän päivän Suomessa.

Anton Tshehov piti näytelmäänsä komediana. Ari-Pekka Lahden uudistamana sovituksena se on vielä enemmän komediallinen musiikkia sisältävä näytelmä. Jo ensimmäinen puoliaika kirvoittaa monet hersyvät naurut. Näytelmä etenee jouhevasti kohti sydäntä riipaisevaa loppuaan. Lokin teemat ovat ajattomia: sukupolvien välinen kuilu, kovat arvot ja ihmisten riittämättömyyden tunne, nuorten huoli tulevaisuudesta. Jokainen on onneton omalla tavallaan ja kulttuuri paljon muutakin kuin ylevää taidetta.

Ari-Pekka Lahden sovituksessa teksti iskee ja musiikki jyllää näytelmässä, joka kertoo näytelmän teosta.

Ohjaus Heini Salopelto, sovitus Ari-Pekka Lahti, alkuperäisteksti Anton Tshehov

Musiikinjohto Marko Taipale

 

Lipunmyynti, varaukset ja lipputarjoukset 0400 759 142, Kulttuuritalo Kyminsuu (Eteläinen Karjalantie 3, Kotka), kyminsuu@kymp.net

Netistä netticket.fi

Lippumyymälä avoinna ma klo 15 – 18, ke-to klo 9 – 12, pe klo 12 – 15

Lippujen hinnat

peruslippu 17 €

eläkeläiset 15 €

lapset, varusmiehet, opiskelijat, työttömät 10 €

Näytelmän esitysoikeudet Näytelmäkulma

Muut ajankohdat

Su 15.7.2018

|

17:00-19:00

Ke 18.7.2018

|

19:00-21:00

Su 22.7.2018

|

17:00-19:00

Ti 24.7.2018

|

19:00-21:00

Ke 25.7.2018

|

19:00-21:00

Ke 1.8.2018

|

19:00-21:00

Su 5.8.2018

|

17:00-19:00

Ke 8.8.2018

|

19:00-21:00

Su 12.8.2018

|

17:00-19:00

Ke 15.8.2018

|

19:00-21:00

Su 19.8.2018

|

17:00-19:00

Ke 22.8.2018

|

19:00-21:00

Pe 24.8.2018

|

19:00-21:00

Su 26.8.2018

|

17:00-19:00

Hinta

17/15/10 €

Järjestäjä

Karhulan Työväennäyttämön Kannatusyhdistys ry/ Kulttuuritalo Kyminsuu

0400 759 142

kyminsuu(at)kymp.net

Lisää kalenteriin 22.07.2018 17:00 22.07.2018 19:00 Europe/Helsinki Lokki LOKKI   Kyminlinnan kesäteatterin kesän 2018 näytelmässä teksti iskee.. Karhulan Työväennäyttämö, Kulttuuritalo Kyminsuu, Eteläinen Karjalantie 3 , 48600 Kotka Karhulan Työväennäyttämön Kannatusyhdistys ry/ Kulttuuritalo Kyminsuu kyminsuu(at)kymp.net

Avainsanat

Teatteri Asukkaat Matkailijat Kotka

Jaa tapahtuma

Tulosta tapahtumakortti

Kymenlaaksonyt.fi ei vastaa tapahtuman tietojen mahdollisista muutoksista. Ota yhteys tapahtuman järjestäjään.

Heräsikö kysyttävää?