Esa Ylönen konsertoi Kuusankosken kirjastossa

Ti 22.1.2019 Klo 17:30 - 18:30

Kuusankosken kirjasto, Kymenlaaksonkatu 1, 45700 Kuusankoski

Tervetuloa vahvasti kymenlaaksolaista taituruutta esille tuovaan konserttiin, jossa kotkalainen pianisti Esa Ylönen maalailee sävelten keinoin kiehtovia maisemia Virolahdelta kotoisin olevan Uuno Klamin teoksista. Lisämausteena illan aikana kuullaan muidenkin rakastettujen säveltäjien pianosovituksia nimellä Maisema.

Ylönen on loistelias Uuno Klamin musiikin tulkitsija ja Klamin musiikilla onkin pianistivieraallemme suuri merkitys. Ylönen on vuosien aikana toimittanut lukuisan määrän Klamin sävellyksistä koostuvia nuottikirjoja. Tuorein on viime vuonna ilmestynyt Uuno Klamin sävellyksiä urkusovituksena ja vuonna 2017 ilmestyi teos Uuno Klamin pianosävellyksiä, johon Ylönen on koonnut toistakymmentä Klamin pianoteosta. 

Ylönen on julkaissut myös mittavan määrän levytyksiä Klamin tuotannosta. Monipuolinen musiikin taitaja toimii Kotkan musiikkiopiston opettajana, levyttää ja konsertoi. Esiintymiset vievät Ylöstä paljon myös ulkomaille.

Konsertissa voi ostaa Esa Ylösen levyjä.

Järjestäjä

Kouvolan kaupunginkirjasto

0206154293

kirjasto@kouvola.fi

Tapahtuma on ilmainen
Tapahtuma on esteetön
Lisää kalenteriin 22.01.2019 17:30 22.01.2019 18:30 Europe/Helsinki Esa Ylönen konsertoi Kuusankosken kirjastossa Tervetuloa vahvasti kymenlaaksolaista taituruutta esille tuovaan konserttiin, jossa kotkalainen pianisti.. Kuusankosken kirjasto, Kymenlaaksonkatu 1, 45700 Kuusankoski Kouvolan kaupunginkirjasto kirjasto@kouvola.fi

Avainsanat

Kirjastot Kouvola

Jaa tapahtuma

Tulosta tapahtumakortti

Kymenlaaksonyt.fi ei vastaa tapahtuman tietojen mahdollisista muutoksista. Ota yhteys tapahtuman järjestäjään.

Heräsikö kysyttävää?