Siirry pääsisältöön
Hyppää kartan yli

PERUTTU - MUSTAMANSKI 3.11.2023 – KOUVOLA OF NIGHTMARES

Pe 3.11.2023 Klo 18:00 - 20:00

Kävelykatu Manski, Kauppalankatu 6, 45100 Kouvola

Kouvolan Ydinkeskusta ry:n hallitus on päättänyt kokouksessaan 20.9.2023, että MustaManski-tapahtuma perutaan vuodelta 2023 tuotannollisista ja taloudellisista syistä. 

MustaManski-tapahtumaa on toteutettu vuosittain yhdistyksen pienellä resurssilla ja budjetilla. Se on saavuttanut yleisön suuren suosion, osoittanut paikkansa kauhutapahtumien joukossa ja muuntautunut näköisekseen. Valitettavasti tänä vuonna yhdistyksen taloudellinen panos tapahtumalle olisi niin vaatimaton, ettei tapahtumaa haluta toteuttaa pienentynein resurssein. Kouvolan Ydinkeskusta ry lisää tapahtuman kuitenkin ensi vuoden tapahtumakalenteriinsa ja toivoo, että yleisö ja mukana olleet yhteistyökumppanit löytävät tapahtuman jälleen ensi vuonna.

 

Marraskuun ensimmäisenä perjantaina kävelykatumme ei ole enää entisensä. Painajaiset valtaavat katumme! Tapahtuma kutsuu kaikki kauhunystävät yhteen, viettämään hyytävää iltaa porukalla! Asut, musiikki, esitykset, sekä yritysten ohjelmat ja tarjoukset, luovat Halloween-tapahtuman Kouvolan keskustaan.

Tapahtumasivu: https://kouvolansome.com/tapahtumat/mustamanski-3-11-2023/

Tapahtumasivu

Järjestäjä

Kouvolan Ydinkeskusta ry

0443118250

manski@kouvolanydinkeskusta.fi

Tapahtuma on ilmainen
Tapahtuma on esteetön
Lisää kalenteriin 03.11.2023 18:00 03.11.2023 20:00 Europe/Helsinki PERUTTU - MUSTAMANSKI 3.11.2023 – KOUVOLA OF NIGHTMARES Kouvolan Ydinkeskusta ry:n hallitus on päättänyt kokouksessaan 20.9.2023, että MustaManski-tapahtuma.. Kävelykatu Manski, Kauppalankatu 6, 45100 Kouvola Kouvolan Ydinkeskusta ry manski@kouvolanydinkeskusta.fi

Avainsanat

Muut tapahtumat Asukkaat Nuoret Yhdistykset Yrittäjät Kouvola

Jaa tapahtuma

Tulosta tapahtumakortti

Kymenlaaksonyt.fi ei vastaa tapahtuman tietojen mahdollisista muutoksista. Ota yhteys tapahtuman järjestäjään.

Samankaltaisia tapahtumia

Kymenlaakso-ajo

La 28.10.2023 Klo 13:00
Kouvolan ravirata, Hevosmiehentie 1, 45160 Kouvola

Ravit

To 19.10.2023 Klo 18:00
Kouvolan ravirata, Hevosmiehentie 1, 45160 Kouvola

Ravit

Pe 10.11.2023 Klo 18:00
Kouvolan ravirata, Hevosmiehentie 1, 45160 Kouvola

Ravit

To 30.11.2023 Klo 18:00
Kouvolan ravirata, Hevosmiehentie 1, 45160 Kouvola

Heräsikö kysyttävää?